lauantai 29. elokuuta 2015

Jennifer E. Smith: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea


Kirjastosta nimen takia mukaan napattu kirja, joka osottautui yhdeksi parhaimmista genreään edustavista kirjoista. Olen lukenut Tilastollisen nyt kolme kertaa, viimeksi perjantaina pikaisena parin sadan sivun kirjana, joka sattui olemaan kirjastonhyllyssä valmiina.
"17-vuotias Hadley on matkalla New Yorkista Lontooseen isänsä ja uuden äitipuolensa häihin, mutta myöhästyy täpärästi lennolta. Odotellessaan seuraavaa lentoa täpötäydellä JFK:n kentällä Hadley kohtaa komean, fiksun brittiopiskelijan Oliverin. Sattuma heittää heidät istumaan vierekkäin lennon ajaksi."   - Otava
Jos ei ole vielä käynyt selväksi, niin rakastan nuorten kirjoja ja romantiikkaa. Ja Jennifer E. Smithin Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea on juuri näitä kirjoja. En enää edes muista miksi Tilastollinen alkoi viehättää alunperin. Nimi varmasti vaikutti, mutta myös kansi. Sitten on tietenkin myös kirjan elokuvamainen juoni. Ei se ehkä kaikista realistisin ole, mutta juuri sellainen teinityttöjen (ja vähän vanhempienkin) unelma. Tapa jolla Hadley ja Oliver tapaavat kirjassa on kerrassaan mainio.

Jennifer E. Smithin kirjoittama kieli on mukavasti soljuvaa, mikä tekee kirjasta nopealukuisen. Tämän takia kirja on sellainen yhdelta istumalta luettava kirja. Muutenkin juoni on tarpeeksi yksinkertainen ollakseen nopealukuinen. Kutsuisin kirjaa kaikenkaikkiaan suhteellisen leppoisaksi luettavaksi. Hadley ja Oliver ovat molemmat nuoria, jotka painivat ikäisilleen tyypillisten ongelmien kanssa, ja muutkin hahmot tuntuvat suht aidoilta.

Olisi typerää kirjoittaa, että kirjan huonoin puoli on sen lyhyys, mikä on kyllä totta. Mutta ei se täydellinenkään ole. Vaikka hahmot ovat aidontuntuisia ja arkisia, on niissä silti hieman kliseisiäkin piirteitä. Hadleystä saa vähän lapsellisen kuvan, enkä pysty oikein samastumaan kummankaan päähenkilön elämäntilanteeseen. Sen takia kyseenalaistin muutaman kerran Hadleyn ajatuksia/päätöksiä.

Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea on nopeasti luettava, samaan aikaan romanttinen ja arkinen tarina ja ennen kaikkea (jälleen kerran) lukemisen arvoinen kirja. Tilastollisen lisäksi Jennifer E. Smithillä on muutama muu yhtä veikeästi nimetty kirja; Geography of You and Me sekä This is What Happy Looks Like ovat mukana lukulistallani, joten niistä varmasti tullaan vielä täällä blogin puolella kuulemaan.

perjantai 28. elokuuta 2015

Cat Winters: In the Shadow of Blackbirds



En kuollaksenikaan muista mistä tämän kirjan bongasin. Luultavasti katselin tavalliseen tapaani Booktube-videoita, ja jollain oli kirja Book haul-videollaan. Juoni kuulosti kiinnostavalta, joten varasin kirjan kirjastosta.

"In 1918, the world seems on the verge of apocalypse. Americans roam the streets in gauze masks to ward off the deadly Spanish influenza, and the government ships young men to the front lines of a brutal war, creating an atmosphere of fear and confusion. Sixteen-year-old Mary Shelley Black watches as desperate mourners flock to séances and spirit photographers for comfort, but she herself has never believed in ghosts. During her bleakest moment, however, she’s forced to rethink her entire way of looking at life and death, for her first love—a boy who died in battle—returns in spirit form. But what does he want from her?" - Goodreads

Eli suomeksi; ensimmäisen maailmansodan viimeinen vuosi, epidemioita ja ihmisten villitys erilaisiin henkiolentoihin. Kummitus ja muutama mysteeri. Sekä vähän romantiikkaa. Eli kaikkea, mitä hyvässä kirjassa vain voi olla. Tästä voi varmasti päätellä, että olin innoissani kyseisestä kirjasta jo ennen kuin pääsin edes lukemaan sitä.

In the Shadow of Blackbirds on ehdottomasti yksi parhaimmista kirjoista johon olen tarttunut. Välttelin spoilaamasta kirjaa itselleni, eikä takakansi tekstikään kerro juuri mitään, joten lukiessani oli jatkuvasti sellainen pieni mukava kutina selkärangassa. Lapsena spiritismiä kokeilleet tai muuten vaan aaveohjelmia katselleet tietävät ainakin sen jatkuvan kylmien väreiden tunteen. En kai voi olla ainoa joka tietää sen tunteen?

Winters on onnistunut erittäin hyvin hahmojen luomisessa. Joskus nuortenkirjojen hahmot tuntuvat olevan kovin samankaltaisia. In the Shadow of Blackbirdsissä asia ei kuitenkaan ole näin. Sekä pää- että sivuhenkilöt ovat moniulotteisia, eikä heitä voi stereotyyppisiksikään haukkua. Olin kirjoittanut lukupäiväkirjaani: "xxx on ihan mahtava hahmo! Tykkään tosi paljon, vaikka tuntuu siltä, ettei pitäisi." Harvemmin kirjaa lukiessa tulee tämän tyyppisiä fiiliksiä.

In the Shadow of Blackbirds yllätti minut enemmän kuin positiivisesti. Nautin kirjan jokaisesta sivusta ja se tuntui loppuvan aivan liian nopeasti. Jos historialliset romaanit, paranormaalit teemat ja niin edelleen kiinnostavat, kannattaa ehdottomasti tarttua tähän kirjaan. Lukupäiväkirjassani oli toinenkin merkintä tästä opuksesta, joka kuvaa parhaiten koko lukukokemusta:

"Kirja, jonka haluaisin lukea uudelleen ensimmäistä kertaa."

lauantai 22. elokuuta 2015

Rick Riordan: Percy Jackson ja Salamavaras

Percy Jackson ja Salamavaras. Tämä on minulle se kirja, joka oli tuomittu roikkumaan TBR-listallani ikuisuuden. Se on ollut siellä vuodesta 2010 saakka, ja olisi ollut varmaan vielä vuonna 2020, elleivät olosuhteet olisi pakottaneet minua tarttumaan tähän kirjaan. Lainasin sen kaveriltani kahdeksan kuukautta sitten. Kirja osui käteeni, kun olin pakkaamassa muuttolaatikoita. Nyt minun täytyisi lukea se, että saisin palautettua kirjan omistajalleen.

"Percy Jackson päätyy Puoliveristen leirille, jossa häntä odottaa suuri tehtävä. Percyllä on kymmenen päivää aikaa etsiä ylijumala Zeuksen mestarisalama ja estää ihmiskunnan tuhoisin sota. Ilman itsepäistä Annabethia ja satyyri Groveria Percyllä ei ole toivoa. Sillä yksikään etsijä ei ole palannut elävänä retkeltään." - Rising Shadow

Pakko myöntää, Salamavaras olisi ollut niin paljon parempi, jos olisin lukenut sen heti ilmestymisen jälkeen. Viisi vuotta nuorempi minä olisi varmasti nauttinut tästä kirjasta. Juuri sopivasti toimintaa (muttei kuitenkaan liian rajua), tarpeeksi vähän romanttista hömpöttelyä ja reippaasti etenevää kerrontaa.

Kuitenkin nyt vuonna 2015, juuri nämä asiat tuntuivat olevan kirjan ongelma. Toiminta kirjassa on suunnattu selvästi nuoremmille lukijoille, joten se ei ehkä ihan kohdannut omia toiveitani. Kaipasin jonkin sorttista romanttista käännettä ja joinain hetkinä tuntui, että kirjaan on pakattu liian paljon tapahtumia. Kirjan huumorikin on enemmän nuoremmille lukijoille suunnattua.

Ymmärrän hyvin Percy Jackson - sarjan viehätyksen. Idea on hyvä, ja kirjat tavoittavat varmasti lukijakuntansa. Harmittaa hieman, etten tutustunut tähän silloin, kun omat kaverini lukivat näitä. Kenties yritän lukea Olympoksen sankarit - sarjan ensimmäisen osan. Olen saanut sellaisen käsityksen, että se toimii hieman vanhemmillekin lukijoille. Mutta ehdottomasti, jos esimerkiksi kirjalahjaa miettiin 5.-7. Luokkalaiselle, niin ehdottomasti kannattaa harkita tätä!

tiistai 18. elokuuta 2015

Sivujen välissä 2.0

En tiedä lukeeko kukaan enää blogiani. Ainakin seuraajia on vielä jäljellä miltei 60. Paljon on ehtinyt muuttua siitä, kun viimeksi kirjoitin. Lähes vuosi sitten lupailin palaavani blogin pitämisen pariin (noin viidettäsadatta kertaa), mutta kuinkas siinä kävikään...

Nyt kuitenkin elämäntilanteeni on sillä mallilla, että voisin lupaukseni pitääkin. Valmistuin lukiosta, ja pääsin heti suoraa ensimmäisellä yrittämällä yliopistoon. Muutto Jyväskylään lähenee, ja aikaa Helsingissä on jäljellä enää muutama viikko. Kaupungin vaihto on myös syy siihen, miksi mieleni palasi jälleen kerran bloggaamisen pariin. Olen pakannut koko kirjahyllyni sisällön laatikoihin ja kuljettanut niitä 300 km pohjoisemmaksi. Niitä laatikoita kanniskellessa on tullut useammin kuin kerran kyseenalaistettua kirjojen ostamisen järkevyys. Sen takia, tavoitteeni tulee olemaan jokaisen omistamani kirjan lukeminen. Ja tätä projektia päätin alkaa dokumentoimaan kuolleeseen kirjablogiini. Arvostelujen lisäksi yritän panostaa myös muuhun kirjalliseen bloggaamiseen, oli kyseessä sitten uudet kirjahankinnat tai lukuhaasteet/-maratonit.

Blogin juuria kunnioittaakseni tulen pitäytymään vanhassa, hyväksi todetussa nimessä Sivujen välissä. Papereissani sekä mielessäni blogin työnimi on kuitenkin Sivujen välissä 2.0
       Tällä kertaa tarkoitukseni olisi heittäytyä vakavammalla otteella blogin pitämiseen. Kun alkuperäinen blogini syntyi, se oli yhdeksättä luokkaa aloittelevan hetken mielijohde. En tiennyt sosiaalisesta mediasta saati sitten bloggaamisesta tuon taivaallista. Nyt yli neljä vuotta myöhemmin kokemusta on karttunut. Toivottavasti tämä blogin pitäminen tällä kertaa onnistuisi. Luultavasti tämä tulee olemaan viimeinen yritykseni elvyttää blogiuraani, joten sormet ristissä toivotaan, että tällä kertaa onnistaisi. Mainittakoon vielä, että päätin säilyttää blogini luetuimmat postukset ihan vain tunnearvon nimissä.

Blogi on tällä hetkellä vielä hieman uudistusten alla, mutta pyrin aloittelemaan aktiivisen bloggaamisen syyskuun alusta, kunhan pääsen asettumaan uuden kirjahyllyni ääreen.

Follow my blog with Bloglovin