Elina Rouhiainen: Vainuttu

"Siitä lähtien kun Raisa tapasi Mikaelin ensimmäistä kertaa, pojan siniset silmät ovat seuranneet häntä. Mutta liian monet asiat repivät heitä eroon toisistaan. Mikael on ihmissusi. Raisa on daimon, minkä merkitys kaikessa hurjuudessaan on vasta alkanut avautua. Raisa on taidetta rakastava kaupungin kasvatti, Mikaelin koti on Kainuun metsissä ja hän haluaa omistautua lääketieteelle ja yhteisönsä auttamiselle. He ovat hellepäivä ja pakkasyö, ja heitä ajavat takaa tuhoa lietsovat voimat. " - Goodreads

Susirajan viimeinen osa. Luin koko sarjan vain vähän ennen kuin tämä kirja julkaistiin. Edellinen kirja: Jäljitetty, ei ollut mielestäni kummoinenkaan, joten vaikka odotin kiinnostuneena miten sarja päättyisi, ei innostukseni ollut kovinkaan suuri. Kolmessa edellisessä osassa useat hahmot, mytologia, ihmissudet, laumadynamiikka ja romantiikka ovat tulleet tutuiksi. Vaikka kolmannessa kirjassa mukaan tuodut diamonit eivät ihastuttaneetkaan, lähdin lukemaan Vainuttua silti avoimin mielin.

Onnekseni kirja oli kuitenkin positiivinen yllätys. Kokonaisuudessaan Vainuttu vaikutti mielestäni aiempia osia päämäärätietoisemmalta. Se oli myös selvästi toiminallisempi. Jos edelliset olivat sortuneet silloin tällöin jaaritteluun, Vainutussa sen määrä oli muita selvästi vähäisempää. Lisäpisteitä sai kirjan toiminallisuus. Joka tietenkin omalta osaltaan myös vähensi jaarittelun määrää.
                             Vaikka suurin osa Vainutun vaikutelmista olikin positiivisempia, erityisesti lopusta jäi minulle ristiriitaiset tuntemukset. Viimeiset sivut/luvut tuntuivat ehkä hieman täyteen ahdetuilta, enkä välttämättä saanut siitä ihan kunnolla kiinnikään. Toisaalta täyteen ahdettuhan on tässä tilanteessa suhteellista, aiemmissa osissa tämä on ollut mielestäni suurempi ongelma. Siitä huolimatta, rakastin omalla tavallaan sarjan lopetusta. Se oli ilmeinen, ja tunsin oloni hieman yksinkertaiseksi, kun en tajunnut sitä nopeammin. Toisia on vain helpompi jymäyttää.

Ja perinteitä kunnioittaen, otetaan vielä kerran käsittelyyn sarjan suosikkiosani. Hahmot. Ja erityisesti Mikael. Oma suhteeni hahmoon on edelleen ongelmallinen. Ensimmäisestä kirjasta lähtien olen ollut rakastunut, mutta toisaalta tuskastelua on aiheuttanut Mikaelin tunnottomuus. Toivoin ehkä hieman enemmän kärsimystä, johon jälleen kerran olisi ollut aineksia, mutta sitä en vieläkään saanut. Ehdottomasti lempiasioistani kirjasarjassa on kuitenkin Raisan ja Mikaelin suhde. Vähäistä draamaa lukuunottamatta se vaikuttaa aidolta kaikkine yksityiskohtineen, niin arkiset puuhailut kuin intiimimmätkin kuvaukset. Joihin muuten harvemmin nuortenkirjoissa törmää, kuten aiemmin olen maininnut.
            Muut hahmot eivät synnyttäneet onneksi yhtä paljon tuskastelua. Kaikki saivat arvoisensa lopun, eikä hampaankoloon jäänyt ärsyttäviä roikkuvia kohtaloita tai väärin menneitä päätöksiä. Ainakaan omasta mielestäni.

Omalla tavallaan surettaa, että Susiraja on sarjana nyt ohi. Alun perin Kesytetty yllätti minut positiivisesti, sarjan seuraavat osat laskivat hieman tunnelmia, mutta onneksi viimeinen osa palautti innostukseni sarjan viimeistelyyn. Arvostusta saa ehdottomasti se, että Elina Rouhiainen osasi lopettaa sarjan ennen kuin se koki mahalaskun pitkittämisen takia. Jos vain paranormaalit romanssit kiinnostavat, suosittelen ehdottomasti lukemaan sarjan, ja jatkamaan eteenpäin, vaikkeivat keskimmäiset osat vakuuttaisikaan.

Elina Rouhiainen: Jäljitetty

"Paluu Helsinkiin ja elämä taideopiskelijana ei olekaan Raisan odotusten mukaista, eivätkä muistot Hukkavaarasta ja Mikaelista anna rauhaa. Vampyyriystävä Konstan perustamalla klubilla yliluonnollinen väki kokoontuu juhlimaan Helsingin yössä... Konstan avulla Raisa pääsee kadonneen kaksoisveljensä Mitjan jäljille, ja pitkään piinanneet salaisuudet alkavat viimein saada valaistusta. Seikkailu johdattaa sisarukset Kreikkaan, kätketylle daimonien saarelle – ja huimaan pakomatkaan." - Tammi (#kirja)

Ennen kuin aloin lukemaan Susirajan kolmatta osaa Jäljitettyä, hairahdin lukemaan muiden mielipiteitä kirjasta. Välttelin juonipaljastuksia, mutta kovinkaan moni ei tuntunut olevan innoissaan tästä kirjasta. Otin kuitenkin ”riskin” sillä halusin tietää miten ko. sarja päättyy, ja mitä tapahtuu.
                   Valitettavasti ihmisten arvostelut eivät kuitenkaan olleet väärässä.

Siinä missä kahdessa edessä osassa ollaan keskitytty Hukkavaaraan, ihmissusiin sekä Raisan ja Mikaelin suhteeseen, kolmannessa tarinan suurimman huomion sai kuitenkin Raisa, Raisan menneisyys ja siellä täällä matkustelu. Itse koin, että koko kadonneen veljen etsintä ja diamoni juoni oli ehkä vähän liikaa. Kirjassa tuli hyvin lyhyessä ajassa niin paljon informaatiota, että välillä pää tuntui menevän jossain vaiheessa sekaisin.
                 Aiempien ihmissusien ja vampyyrien lisäksi mukaan tuotiin kreikkalaiset jumalat sekä diamonit, ajatusten maailmat ja niin edelleen. Vaikka ajatuksena kahden todella erilaisen mytologian sekoittaminen toisiinsa on mielestäni raikas ja toimivakin, tässä konseptissa se ei ehkä ollut paras mahdollinen ratkaisu. Tuli tunne, että kirjailija oli keksinyt kaksi hyvää ideaa, muttei halunnut jättää toista odottamaan.

Jälleen kerran, Mikael oli ehdottomasti kirjan parhaita hahmoja. Valitettavasti yli puolet kirjasta kuitenkin oli kaikkea muuta, kuin Mikaelia. Enkä päässyt, yrityksistä huolimatta, yli siitä miten paljon Raisa ärsytti minua koko kirjan. Mutta sentään vähemmän kuin sarjan toisessa osassa. Muutenkin aiemmin viehättäneet hukkavaaralaiset olivat jääneet taka-alalle. Tuntui, että kaikki vanhat hahmot oli unohdettu, kun keskityttiin uusiin juonen käänteisiin ja uusiin hahmoihin. Jotka eivät olleet kuitenkaan niin ihmeellisiä verrattuna aiempiin sivuhahmoihin.

Vaikken juuri pitänyt Jäljitetystä, uskon edelleen siihen, että neljäs osa voi vielä korjata paljon. Jankkaan jokaisessa tätä sarjaa käsittelevässä bloggauksessa samaa, mutta edelleen kirjasta puuttui jännitys. Kirjan loppu vaikutti ehkä liian paljon lopulta. Tuli sellainen tunne, että vaikka asioita jäi selvittelemättä, niitä ei välttämättä jätetty roikkumaan auki, että seuraavaa kirjaa jäi jonottamaan sormet syyhyten. Aloitin kuitenkin ihan innoissani neljännen kirjan lukemisen, joten tekstiä siitä voi odottaa piakkoin.

Susan Ee: Angelfall

"(...) When warrior angels fly away with a helpless little girl, her seventeen-year-old sister Penryn will do anything to get her back. (...)       Raffe is a warrior who lies broken and wingless on the street. After eons of fighting his own battles, he finds himself being rescued from a desperate situation by a half-starved teenage girl.      Traveling through a dark and twisted Northern California, they have only each other to rely on for survival. Together, they journey toward the angels' stronghold in San Francisco where she'll risk everything to rescue her sister and he'll put himself at the mercy of his greatest enemies for the chance to be made whole again." - Goodreads

Aaah! Olin kuullut paljon hyvää. Ja odotin paljon pelkästään takakansitekstin perusteella. Enkä pettynyt. Angelfall:ia ennen luin The Goddess Testin, joka ei ollut vastannut odotuksiani, joten sitä suuremmalla syyllä, tämä oli ehdottomasti onnistunut kirjavalinta. Maailmanloppu on tullut, enkelit ovat hyökänneet ihmisten kimppuun ja maailma palaa. Enkeli vei mukanaan Perynin pikkusisaren, hänen mielipuolinen äitinsä katosi ja mukana kulkee siipensä menettänyt enkeli Raffe.
          Olen aiemmin lukenut vain kaksi enkeleihin liittyvää kirjaa, joten juonen suhteen en osannut oikeastaan olettaa mitään. Mutta ehdottomasti, dystopia with a twist. Ensimmäisenä ei tulisi mieleen liittää maailmanloppu ja enkelit. Een kirjoitus tyyli on kaunistelematonta ja mukavan kuvailevaa. Niin usein nuortenkirjoissa kaikki on genrestä huolimatta hieman pumpulilla pehmennettyä, verta tai ruumiita ei koskaan kuvata liikaa. Mutta Angelfall on siinä poikkeus. Ja sekö jos mikä sai minut iloiseksi.

Sitten on tietenkin Raffe ja Penryn. Kirjan päähenkilöt. Vaikka Raffe olikin tyypillinen tuskaisa, mysteerinen mies, juuri sellainen joka valloittaa kirjassa kuin kirjassa, Penryn on ehdottomasti Angelfallin kantava voima. Päättäväinen taistelija, joka on oppinut selviytymään, ja haluaa pelastaa sisarensa. Hänen kaltaisiaan päähenkilöitä tarvitaan enemmän nuortenkirjoihin. Nuoria naisia maihinnousukengissä ja naama likaisena, taistelemassa itse, eikä luottamassa siihen, että joku tulee pelastamaan.

Olin innoissani siitä, että Raffe ja Penryn päätyivät taittamaan matkaansa yhdessä. Toivoin suurempaa välien selvittelyä heidän välillään, koska kaksi ideologiaa ja maailmaa kohtaavat toisensa. Onneksi heidän suhteensa kuitenkin kehittyi luonnollisemmin kuin monessa muussa kirjassa, jossa yksi hymy, muutama sarkastinen kommentti ja teräksiset vatsalihakset riittävät hurmaamaan pääladyn. Ja suhde ei kirjan lopussakaan ollut vielä ”valmis”, vaan seuraaviinkin kirjoihin jäi odottamista.

Angelfallissa on kaikkea, mitä hyvässä kirjassa kuuluu ollakin. Toimintaa, hermoja raastavaa jännitystä, dystopia. Romantiikkaa oli hieman vähemmän, mutta se ei haitannut. Penrynin ja Raffen matka löytää kadonnut sisko, sekä palauttaa siivet Raffelle, on yksi parhaiten rakennetuista sarjan ensimmäisistä osista. Ei sorruttu turhaan jaaritteluun, selittelyyn tai rakentamiseen. Tarpeeksi irtonaisia langanpätkiä jätettiin roikkumaan, jotta juoni jatkuu tehokkaasti seuraavassakin osassa, ja sen tosiaan haluaa lukea. Nyt harmittaa, etten tullut ostaneeksi toista osaa samaan aikaan ensimmäisen kanssa. Suosittelen ehdottomasti.

Elina Rouhiainen: Uhanalainen

"Kallion kasvatti Raisa ei Kainuun korven Hukkavaaraan muuttaessaan osannut aavistaa, miten paljon hänen maailmansa muuttuisi. Paettuaan susirajan vaaroilta takaisin Helsinkiin Raisa on yrittänyt keskittyä kaiken tapahtuneen unohtamiseen. Mutta suuri rakkaus, Mikael, ei ole niin vain unohdettavissa. Eikä Hukkavaara ole vielä paljastanut läheskään kaikkia salaisuuksiaan." - Tammi (#kirja)

 Kesyttömän jälkeen odotukset Susiraja-sarjan toista osaa kohtaan olivat korkealla. Ensimmäinen osa oli positiivinen yllätys, joten odotin ehdottomasti innoissani Uhanalaisen lukemista. En sano olevani pettynyt kirjaan lukemisenkaan jälkeen, mutten sano hyppineeni innoissanikaan. Ylipäätään minulla ei ole juuri sanottavaa kirjasta. Lukukokemus oli kaiken kaikkiaan yllättävän neutraali. Kirjan aikana pääsi tutustumaan ehkä enemmän Hukkavaaraan ja laumaan, kun Raisa vihdoinkin saa selville kylän salaisuuden.

Kirjan vahvuuksia ovat edelleen sen hahmot. Vaikka Uhanalaista lukiessani huomasin ärsyyntyväni Kesytöntä enemmän Raisasta. Jotenkin tuntui siltä, että koko kirjan ajan Raisan ajatukset hänen suhteestaan Mikaelin kanssa ailahtelee laidasta toiseen. Jossain vaiheessa alkoi kyllästyttää jatkuva jankkaaminen. Onneksi muut hahmot osoittautuivat Raisaa mukavammaksi luettavaksi. Mielestäni hahmojen kehitys on onnistunutta, kukaan ei oikeastaan jää jumiin edellisen kirjan asetelmiin. Monesta paljastuu myös sellaisia asioita joita en osannut olettaa.

Hävettää kirjottaa näinkin lyhyt teksti kirjasta, mutten vaan saanut kirjasta juuri mitään irti. Kirja lankesi ehkä sellaiseen tyypilliseen sarjan toisen osan ongelman, jossa kaikki on vähän tylsempää kuin ensimmäisessä osassa. Kaipaisin edelleen lisää jännitystä, koska kirjan juonen puitteet ovat siihen mitä mainioimmat. Niin tai näin, Susirajan kolmas osa Jäljitetty odottelee jo vieressä lukemista, sillä myönnän olevani utelias tietämään miten sarja loppuu.

Aimée Carter: The Goddess Test

"It's always been just Kate and her mom - and her mother is dying. Her last wish? To move back to her childhood home. So Kate's going to start at a new school with no friends, no other family and the fear that her mother won't live past the fall. Then she meets Henry. Dark. Tortured. And mesmerizing. He claims to be Hades, god of the Underworld - and if she accepts his bargain, he'll keep her mother alive while Kate tries to pass seven tests. Kate is sure he's crazy - until she sees him bring a girl back from the dead. Now saving her mother seems crazily possible. If she succeeds, she'll become Henry's future bride and a goddess" - Goodreads 

Nämä on taas näitä BookTubesta bongattuja kirjoja, joita kaikki tuntuvat lukeva. Ja Adlibriksestä sai koko kirjasarjan niin halvalla, että päätin sitten tilata kaikki neljä kirjaa samassa boxissa. Mikä saaattoi olla virhe. Yritän aina välttää kirjojan täydellistä haukkumista blogissa, mutta nyt täytyy todella nähdä vaivaa sen eteen, ettei niin tapahtuisi.

Goddess Test vaikutti kaikin puolin mielenkiintoiselta kirjalta ennen kuin aloin lukemaan siitä. Hades ja Persephone ovat yksi parhaista osista kreikkalaista mytologiaa. Kun kuulin, että kirjassa on moderni versio tästä, olin ehkä hieman innoissani. Nopeasti kirjan aloitettuani tunnelma kuitenkin laski.
              Kirja oli ehdottomasti sarjan ensimmäinen osa, ja halki koko kirjan se myös tehtiin erittäin selväksi, että jatko-osia on luvassa, älkää välittäkö tästä ensimmäisesti niin paljoa. Mitä ikinä tapahtuikaan, oli pohjustusta, lukijalle selittelyä kirjan asetelmista, mytologiasta, hahmojen menneisyydestä ja tapahtumista jotka johtivat kirjan tapahtumiin. Tämän takia lopulta alkoi olla liikaa liikuvia osia. Ja kaiken pohjustuksen takia juonessa ei ollut ollenkaan löytämisen tai oivaltamisen iloa. Jokainen pieninkin yksityiskohta tarjoillaan mielestäni lukijalle miltei hopeatarjottimella.

Kirjan päähenkilö on Kate. Hän muuttaa kuolemansairaan äitinsä kanssa pikkukaupunkiin suurkaupungin sykkeestä, ja joka aloittaa opiskelut uudessa koulussa. Tyypillinen asetelma tämän kaltaiselle nuorten romaanille. 16 – 17 vuotias kovakuorinen tyttö, joka on täysin tyytyväinen elämäänsä kahdestaan äitinsä kanssa, ja joka lopulta joutuu muuttamaan suurkaupungista pikkukylään syystä x. Joka kerta hän on ainoa uusi tyttö koulussa sinä vuonna ja niin edelleen. Eipä sen puoleen päähenkilömies Henrykään juuri kliseiltä selvinnyt. Tumma, kärsivä, komea, mysteerinen.
             Kun lopulta hahmot pääsevät tutustumaan toisiinsa, heidän suhde ei ole mitään muuta kuin väkinäistä. Kirjan juoni tekee siitä jo tarpeeksi pakotetun, mutta eipä Henryn ja Katen suhde ole muutenkaan kirjoitettu hirveän imartelevasti. En muista milloin viimeksi olen kirjaa lukiessa kiemurrellut myötähäpeän vuoksi.

Kaiken kaikkiaan epäilen, että palaan enää tämän sarjan pariin. Tai jos palaan, niin siinä saattaa vierähtää muutaman hetki. Sivuhahmot olivat pahvisia ja tapahtumat miltei yhtä tylsiä. Kirjan alusta sen loppuun saakka minua ei kiinnostanut yhtään mitä hahmoille tapahtui. En koskaan vain löytänyt minkäänlaista kosketuspintaa kehenkään. Se kertoo paljon, kun olin kirjoittanut lukupäiväkirjaani, ettei kiinnostanut edes se mitä Katen koiralle tapahtuu.
              En haluaisi kuitenkaan kokonaan lytätä koko kirjaa. Idea oli kiva, vaikka toteutus ontui. Toisaalta moni on pitänyt kirjasta, joten jos aihe on mielenkiintoinen, suosittelen silti tutustumaan kirjaan jos siihen on mahdollisuus.

Elina Rouhiainen: Kesytön

"Raisa Oja on 17-vuotias Kallion kasvatti ja kunnianhimoinen taiteilijanalku, jonka elämä sortuu kun hänen äitinsä kuolee yllättäen. Rakas Helsinki jää taakse, kun Raisa lähetetään asumaan keskelle Kainuun korpea. Hukkavaaran erikoisessa kylässä hänen ainoana toiveenaan on selvittää miksi hänen äitinsä on pitänyt menneisyytensä salassa" - Tammi (#kirja)

En edes enää muista miksi luin Kesyttömän ensimmäisen kerran. Luultavasti se oli kesällä 2014, tyypillinen 'mitähän sitä lukisi' hetki, jonka seurauksena vain nappaa kirjastosta matkaansa jonkun kirjan. Toisaalta myös uteliaisuus varmaan houkutteli minua lukemaan kirjan. Harvemmin sitä törmää tämän tyyppiseen suomalaiseen nuorten kirjaan.
Niin tai näin, olen lukenut Kesyttömän nyt kahdesti. Koska edellisestä kerrasta oli vierähtänyt aikaa, ja Susiraja-sarjan viimeinen osa Vainuttu ilmestyi juuri, päätin lukaista sarjan kolme edellistä kirjaa ennen viimeistä.

Ja pakko myöntää, pidin kirjasta enemmän kuin muistin. Jotenkin mielikuvakseni oli jäänyt ärsyttävä ja vähän tylsä, mutta nyt toisella kerralla nautin tarinasta ja hahmoista enemmän. Suurimmaksi ongelmakseni muodostui lopulta tarinan genre. Olen Twilight-innostuksen jälkeen tietoisesti vältellyt ihmissusia ja vampyyrejä, koska kaikki paranormaalin romanssin genreen menevät kirjat tuntuvat tulevan samasta muotista. Ennen kuin kukaan ymmärtää väärin, niin ei, Kesytön ei oikeastaan mene tähän muottiin. Kaikki kliseisen paranormaalin romanssin elementit ovat olemassa, mutta mielestäni Rouhiainen on onnistunut välttämäät suurimmat sudenkuopat (if you'll pardon the pun), mikä tekee Kesyttömästä viehättävän persoonallisen.

Itse aiheuttamistani Twilight tunnelmista huolimatta kirjalla on ehdottomasti hetkensä. Mikael on hahmona juuri sellainen tumma ja mystinen, jotka jatkavat kirjasta toiseen ihastuttaa. Vaikken suuremmin välittänyt Raisasta, en voi kiistää, etteikö hahmo olisi hyvä päähenkilö. Kalliossa lukioni käyneenä ja ikäni Helsingissä asuneena Raisan taustoihin on suht helppo samaistua, ja erityislukiot ovat piirinä tuttua aluetta. Olisin kuitenkin kaivannut vähän tasapainoa hahmojen välille. Raisa tuntuu kokoajan kärsivältä, kun taas Mikael on hieman tunteettoman ja tunnottoman oloinen. 

Mielestäni kirja on ehkä piirun verran aiheeseen nähden väkivallaton, mikä oli pieni miinus listassani. Pidän kirjoista joissa on toimintaa, ja Kesyttömän asetelmissa on potenttiaalia sille. Myös Raisan ja Mikaelin välillä kaikki on kovin siveellistä, hyvin tyypillistä nuortenkirjojen rakkauden kuvaamista. Joka on kuitenkin jo selvästi "rankempaa" kuin esimerkiksi monissa amerikkalaisissa nuortenkirjoissa joita olen lukenut. Mutta mitään kovin järisyttävää ei ole luvassa ainakaan ensimmäisessä kirjassa.

Kirja on yleisesti sangen positiivinen yllätys. Kesytön on onnistunut suomalainen nuortenkirja, joka piti otteessaan pituudestaan huolimatta. Suomeen sijoittuminen on yksi kirjan parhaista puolista, osoitus siitä, että kyllä meilläkin voi tällaista tapahtua. Parhaillaan sarjan neljättä kirjaa lukevana voin sanoa lukeneeni kolme ensimmäistä putkeen kolmessa päivässä. Joten uskallan jo ennen seuraavia postauksia luvata, että muutkin osat ovat lukemisen arvoisia.

Maria V. Snyder: Poison Study

Minulle on muotoutunut melkeimpä tavaksi katsella Youtuben kirjapuolelle, BookTubeen, julkaistuja videoita iltaisin ennen nukkumaan menoa. Yllättävän suuri osa TBR-listallani olevista kirjoistakin on sieltä bongattuja. Yksi näistä on yhdeksi suosikkikirjoistani noussut, Maria V. Snyderin kirja Poison Study.

"About to be executed for murder, Yelena is offered an extraordinary reprieve. She'll eat the best meals, have rooms in the palace—and risk assassination by anyone trying to kill the Commander of Ixia." - Goodreads

Kuuntelin Poison Studyn äänikirjana, mutta ahmin sen vielä toiseen kertaan ihan fyysisessä muodossa heti, kun olin saanut kirjan postissa. Kirjan alussa ei ollut läheskään niin varma onnistuisinko koskaan kuuntelemaan sitä loppuun, mutta kaikki päättyi siihen, että kuuntelin arki-iltana lopun (n. 3h) yhteen putkeen ja pääsin nukkumaan vasta puoli viiden tietämillä.

Poison Studyssa on niin paljon onnistuneita asioita, että niiden luettelemiseen tuhlautuisi liikaa aikaa. Pitkältihän kirjassa on kaikki, mitä minun kaltainen nuortenkirjallisuudesta pitävä romantikko kaipaa. Salamurhaajia, romantiikkaa, toimintaa ja jännitystä. Tosin ei sellaista, joka saisi pureskelemaan kynnet irti. Muutama odottamaton (ja odotettu) juonenkäänne. Ja päähenkilöt, jotka ei ajanut hulluksi.

Yksinkertainen on kaunista. Tämä pätee Poison Studyssa täydellisesti. Vaikka kyseessä on ihan täysiverinen fantasiakirja omine maailmoineen ja sääntöineen, se ei tunnu monimutkaiselta. Kirja ei sorru lähtökohtien esittelyyn, vaan juoni kulkee koko ajan eteenpäin, ja faktat maailmasta kerrotaan tarinan kulkiessa eteenpäin. Lukuunottamatta paria unohtunutta sivujuonta, tarina tuntui eheältä. Ja elättelen toiveita, että niihin unohtuneisiin juoniin palataan seuraavissa kirjoissa.

Poison Studyn vahvuuksia ovat sen helppous fantasiamaailman esittelystä huolimatta. Hahmot ovat moniulotteisia ja heistä on helppo pitää sekä kiinnostua. Itse rakastuin erityisen paljon miespäähenkilö Valekiin, vaikka kirjan päähenkilö Yelena on lähes yhtä hyvä. Hitaan alun jälkeen kirja kulkee suht  vauhdikkaasti ja pitää lukijan varpaillaan loppuun saakka. Jos jostain löydätte tämän kirjan, kannattaa napata se matkaan!

Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille

Neiti Peregrin koti eriskummallisille lapsille on kirja, josta olin aiemmin kuullut ja johon lopulta törmäsin vahingossa kirjastossa. Miksipä ei, moni tuntui intoilevan tästä kirjasta Goodreadsissa ja BookTubessa.

”Viisitoistavuotias Jacob on kasvanut kuunnellen erikoisen isoisänsä kummitusjuttua eriskummallisista orpolapsista ja hirviöistä. Jacob lähtee hirvittävän perhetragedian seurauksena isoisänsä tarinoissa esiintyneelle kaukaiselle saarelle Walesin edustalla. Hän löytää saarelta Neiti Peregrinen lastenkodin rauniot.Jacob tutkii merkillisen talon hylättyjä makuuhuoneita ja käytäviä, ja vähitellen käy selväksi, että taloon aikoinaan majoitetut lapset olivat vähintäänkin erikummallisia: he saattoivat olla myös vaarallisia. Lapset oli ehkä viety kaukaiselle saarelle karanteeniin, mutta miksi? Ja jotenkin – niin mahdotonta kuin se onkin – lapset tuntuvat olevan yhä elossa…” – Risingshadow

En tiedä ihan varmasti, mitä ajatella tästä kirjasta. Alun perin minun ei koskaan pitänyt edes lukea tätä kirjaa, mutta lopulta muun lukemisen puutteessa päätin antaa periksi. Jokin pieni ennakko odotus oli kokoajan takaraivossani, tai oletin jotenkin, etten pitäisi kirjasta läheskään niin paljon, kuin sitten lopulta pidin. Positiivinen yllätys siis.

Neiti Peregrinen juoni oli ehkä hieman omituinen. Kiva, mutta omituinen. Mutta vaikka kuinka yritin, se ei sinänsä kolahtanut. Koko ensimmäinen kirja tuntui ehkä hieman alustukselta seuraavaan kahteen kirjaan, ja kirjan maailmasta tuli joissain kohdissa hieman liikaa tietoa yhdellä kertaa. Jonkin sortin X-Man fiilikset kirjasta jäi, kyvyiltään poikkeuksellisia lapsia piilotellaan kartanossa, koska muu maailma ei ole valmis kohtaamaan heitä.

Päähenkilö Jacob menettelee. Vaikka suurilta osin hän oli ikäisensä tuntuinen, silti joissain kohdissa kirjailija tuntuu kirjoittavan muutaman vuoden vanhemmasta henkilöstä. Tietenkin tämän tyyppiselle fantasiakirjalle on ihan tavallista, että päähenkilö kärsii kirjan alussa trauman, mutta myös löytää sen epäluonnollisen, jonka hän voi kuitenkin laittaa vielä alkukiran trauman piikkiin. Jostain kumman syystä erityisesti Neiti Peregrinessa tämä alkoi nyppiä minua suuresti.
           Muut hahmot olivat hyvin lättänän oloisia. En oikein kiintynyt kehenkään heistä. Toki eriskummallisuudet sekä muut maailman olennot olivat mahtavia ja yksi kirjan hauskimmista asioista,
Olen huomannut, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähämmän 15-16 vuotiaat hahmot jaksavat enää kiinnostaa minua. Kai se on ihan normaalia, mutta vähän surullista, kun muuten pitää nuorten kirjoista.

Ehdottomasti ”paras” juttu koko kirjassa oli sen ulkoasu. Äärimmäisen kaunis ja huolella suunniteltu. Tekisi melkein mieli hankkia kirja itselleen vain sen takia, että saisi ihailla kirjaa koko ajan. Juonenkin kannalta tärkeiksi muodostuu valloittavat vintage valokuvat, joita on ripoteltu pitkin poikin kirjaa. Niiden avulla kirjaan tulee hieman lisää sitä jotain. Voisin hehkuttaa monta sivua pelkästään sitä, miltä kirja näyttää.

Kaiken kaikkiaan Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille on ihan hyvä. Ehkä omaa arviotani sumensi se, että luin juuri sitä ennen Cat Wintersin mahtavan In the Shadow of Blackbirds, joten jos vähänkin kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti tarttua tähän kirjaan. Tulenko itse palaamaan jatko-osiin? Tuskinpa.

Kody Keplinger: DUFF

Urbaania sanakirjaa apuna käyttäen, tämä postaus on hyvä aloittaa selittämällä mitä DUFF tarkoittaa: "An abbreviation for 'Designated Ugly Fat Friend'. Often in many large groups of women (usually adolecents) there will be a D.U.F.F. as a means to look better by comparison."

En ollut koskaan kuullut tästä kirjasta, ennen kuin joku Tumblrissa puhui kyseiseen kirjaan perustuvasta elokuvasta. Ja tavalliseen tapaan minun täytyi saada kirja käsiini.

"Seventeen-year-old Bianca Piper is cynical and loyal, and she doesn’t think she’s the prettiest of her friends by a long shot. She’s also way too smart to fall for the charms of man-slut and slimy school hottie Wesley Rush. In fact, Bianca hates him. And when he nicknames her “the Duff,” she throws her Coke in his face. "   - Goodreads

Onneksi päätin lukea kirjan ennen kuin katsoin elokuvan. Elokuva oli perinteisen stereotypinen teinielokuva, samasta muotista leikattu: "koulun kuumin jätkä opettaa hieman nörtihtävälle tytölle kuinka olla kaunis ja haluttava. Ja elokuvan tärkein kohtaus tapahtuu missäpä muullakaan kuin promissa." Jos olisin nähnyt elokuvan ensimmäisenä, en olisi koskaan lukenut kirjaa.

DUFFin juoni on hieman tavallista jenkki YA contemporary kirjaa aikuisempi, mikä oli ehdottomasti positiivinen yllätys. Biancan ja Wesleyn suhde on kuvattu alunperinkin fyysisenä, eikä ainakaan kirjan alkuun kannattanut odotella juuri romanttista söpöilyä. Toisaalta, nuorten kirjasta kun on kyse, en nyt puhu 50 Shades of Greyn kaltaisestakaan kirjasta. Lukupäiväkirjassani oli kehunut myös kirjan kielenkäyttöä. Se on tosiaan hyvää, tietyllä tavalla nuorekasta ja sopii kirjan yleisen "rohkeuden" kanssa.

Rakkautarinan lisäksi kirjassa Biancan ja hänen ystäviensä välinen suhde on tärkeässä roolissa, mikä käy selville jo pelkästään kirjan nimestä. Bianca on kaveriporukkansa Duff, kuten Wesley asian muotoilee kirjan alussa. Tämä sysää liikkeelle muutokset sekä ystävysten että Wesleyn ja Biancan suhteessa.  Myös muut kirjassa käsiteltävät aiheet ovat hieman raskaampia (alkoholismi ja avioero), vaikka yleiseltä tunnelmaltaan kirja oli suhteellisen kevyt.

Jälleen kerran, suosittelen vilpittömästi kyseistä kirjaa luettavaksi. Jos tyypillinen hattarainen nuorten romanttinen nykyaikaan sijoittuva kirja ei enää tunnu maistuvan, kannattaa kuitenkin kokeilla Duffia. Luultavasti hieman vanhemmalle lukijakunnalle alunperin suunniteltuna kirjaa oli hauska lukea. Vaikka hahmojen elämä ei ole samanlainen kuin oma, hahmoihin oli helppo samaistua, ja heistä todella kiinnostui.

Jennifer E. Smith: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea

Kirjastosta nimen takia mukaan napattu kirja, joka osottautui yhdeksi parhaimmista genreään edustavista kirjoista. Olen lukenut Tilastollisen nyt kolme kertaa, viimeksi perjantaina pikaisena parin sadan sivun kirjana, joka sattui olemaan kirjastonhyllyssä valmiina.

"17-vuotias Hadley on matkalla New Yorkista Lontooseen isänsä ja uuden äitipuolensa häihin, mutta myöhästyy täpärästi lennolta. Odotellessaan seuraavaa lentoa täpötäydellä JFK:n kentällä Hadley kohtaa komean, fiksun brittiopiskelijan Oliverin. Sattuma heittää heidät istumaan vierekkäin lennon ajaksi."   - Otava

Jos ei ole vielä käynyt selväksi, niin rakastan nuorten kirjoja ja romantiikkaa. Ja Jennifer E. Smithin Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea on juuri näitä kirjoja. En enää edes muista miksi Tilastollinen alkoi viehättää alunperin. Nimi varmasti vaikutti, mutta myös kansi. Sitten on tietenkin myös kirjan elokuvamainen juoni. Ei se ehkä kaikista realistisin ole, mutta juuri sellainen teinityttöjen (ja vähän vanhempienkin) unelma. Tapa jolla Hadley ja Oliver tapaavat kirjassa on kerrassaan mainio.

Jennifer E. Smithin kirjoittama kieli on mukavasti soljuvaa, mikä tekee kirjasta nopealukuisen. Tämän takia kirja on sellainen yhdelta istumalta luettava kirja. Muutenkin juoni on tarpeeksi yksinkertainen ollakseen nopealukuinen. Kutsuisin kirjaa kaikenkaikkiaan suhteellisen leppoisaksi luettavaksi. Hadley ja Oliver ovat molemmat nuoria, jotka painivat ikäisilleen tyypillisten ongelmien kanssa, ja muutkin hahmot tuntuvat suht aidoilta.

Olisi typerää kirjoittaa, että kirjan huonoin puoli on sen lyhyys, mikä on kyllä totta. Mutta ei se täydellinenkään ole. Vaikka hahmot ovat aidontuntuisia ja arkisia, on niissä silti hieman kliseisiäkin piirteitä. Hadleystä saa vähän lapsellisen kuvan, enkä pysty oikein samastumaan kummankaan päähenkilön elämäntilanteeseen. Sen takia kyseenalaistin muutaman kerran Hadleyn ajatuksia/päätöksiä.

Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea on nopeasti luettava, samaan aikaan romanttinen ja arkinen tarina ja ennen kaikkea (jälleen kerran) lukemisen arvoinen kirja. Tilastollisen lisäksi Jennifer E. Smithillä on muutama muu yhtä veikeästi nimetty kirja; Geography of You and Me sekä This is What Happy Looks Like ovat mukana lukulistallani, joten niistä varmasti tullaan vielä täällä blogin puolella kuulemaan.

Cat Winters: In the Shadow of Blackbirds

En kuollaksenikaan muista mistä tämän kirjan bongasin. Luultavasti katselin tavalliseen tapaani Booktube-videoita, ja jollain oli kirja Book haul-videollaan. Juoni kuulosti kiinnostavalta, joten varasin kirjan kirjastosta.

"In 1918, the world seems on the verge of apocalypse. Americans roam the streets in gauze masks to ward off the deadly Spanish influenza, and the government ships young men to the front lines of a brutal war, creating an atmosphere of fear and confusion. Sixteen-year-old Mary Shelley Black watches as desperate mourners flock to séances and spirit photographers for comfort, but she herself has never believed in ghosts. During her bleakest moment, however, she’s forced to rethink her entire way of looking at life and death, for her first love—a boy who died in battle—returns in spirit form. But what does he want from her?" - Goodreads

Eli suomeksi; ensimmäisen maailmansodan viimeinen vuosi, epidemioita ja ihmisten villitys erilaisiin henkiolentoihin. Kummitus ja muutama mysteeri. Sekä vähän romantiikkaa. Eli kaikkea, mitä hyvässä kirjassa vain voi olla. Tästä voi varmasti päätellä, että olin innoissani kyseisestä kirjasta jo ennen kuin pääsin edes lukemaan sitä.

In the Shadow of Blackbirds on ehdottomasti yksi parhaimmista kirjoista johon olen tarttunut. Välttelin spoilaamasta kirjaa itselleni, eikä takakansi tekstikään kerro juuri mitään, joten lukiessani oli jatkuvasti sellainen pieni mukava kutina selkärangassa. Lapsena spiritismiä kokeilleet tai muuten vaan aaveohjelmia katselleet tietävät ainakin sen jatkuvan kylmien väreiden tunteen. En kai voi olla ainoa joka tietää sen tunteen?

Winters on onnistunut erittäin hyvin hahmojen luomisessa. Joskus nuortenkirjojen hahmot tuntuvat olevan kovin samankaltaisia. In the Shadow of Blackbirdsissä asia ei kuitenkaan ole näin. Sekä pää- että sivuhenkilöt ovat moniulotteisia, eikä heitä voi stereotyyppisiksikään haukkua. Olin kirjoittanut lukupäiväkirjaani: "xxx on ihan mahtava hahmo! Tykkään tosi paljon, vaikka tuntuu siltä, ettei pitäisi." Harvemmin kirjaa lukiessa tulee tämän tyyppisiä fiiliksiä.

In the Shadow of Blackbirds yllätti minut enemmän kuin positiivisesti. Nautin kirjan jokaisesta sivusta ja se tuntui loppuvan aivan liian nopeasti. Jos historialliset romaanit, paranormaalit teemat ja niin edelleen kiinnostavat, kannattaa ehdottomasti tarttua tähän kirjaan. Lukupäiväkirjassani oli toinenkin merkintä tästä opuksesta, joka kuvaa parhaiten koko lukukokemusta:

"Kirja, jonka haluaisin lukea uudelleen ensimmäistä kertaa."

Rick Riordan: Percy Jackson ja Salamavaras

Percy Jackson ja Salamavaras. Tämä on minulle se kirja, joka oli tuomittu roikkumaan TBR-listallani ikuisuuden. Se on ollut siellä vuodesta 2010 saakka, ja olisi ollut varmaan vielä vuonna 2020, elleivät olosuhteet olisi pakottaneet minua tarttumaan tähän kirjaan. Lainasin sen kaveriltani kahdeksan kuukautta sitten. Kirja osui käteeni, kun olin pakkaamassa muuttolaatikoita. Nyt minun täytyisi lukea se, että saisin palautettua kirjan omistajalleen.

"Percy Jackson päätyy Puoliveristen leirille, jossa häntä odottaa suuri tehtävä. Percyllä on kymmenen päivää aikaa etsiä ylijumala Zeuksen mestarisalama ja estää ihmiskunnan tuhoisin sota. Ilman itsepäistä Annabethia ja satyyri Groveria Percyllä ei ole toivoa. Sillä yksikään etsijä ei ole palannut elävänä retkeltään." - Rising Shadow

Pakko myöntää, Salamavaras olisi ollut niin paljon parempi, jos olisin lukenut sen heti ilmestymisen jälkeen. Viisi vuotta nuorempi minä olisi varmasti nauttinut tästä kirjasta. Juuri sopivasti toimintaa (muttei kuitenkaan liian rajua), tarpeeksi vähän romanttista hömpöttelyä ja reippaasti etenevää kerrontaa.

Kuitenkin nyt vuonna 2015, juuri nämä asiat tuntuivat olevan kirjan ongelma. Toiminta kirjassa on suunnattu selvästi nuoremmille lukijoille, joten se ei ehkä ihan kohdannut omia toiveitani. Kaipasin jonkin sorttista romanttista käännettä ja joinain hetkinä tuntui, että kirjaan on pakattu liian paljon tapahtumia. Kirjan huumorikin on enemmän nuoremmille lukijoille suunnattua.

Ymmärrän hyvin Percy Jackson - sarjan viehätyksen. Idea on hyvä, ja kirjat tavoittavat varmasti lukijakuntansa. Harmittaa hieman, etten tutustunut tähän silloin, kun omat kaverini lukivat näitä. Kenties yritän lukea Olympoksen sankarit - sarjan ensimmäisen osan. Olen saanut sellaisen käsityksen, että se toimii hieman vanhemmillekin lukijoille. Mutta ehdottomasti, jos esimerkiksi kirjalahjaa miettiin 5.-7. Luokkalaiselle, niin ehdottomasti kannattaa harkita tätä!

Sivujen välissä 2.0

En tiedä lukeeko kukaan enää blogiani. Ainakin seuraajia on vielä jäljellä miltei 60. Paljon on ehtinyt muuttua siitä, kun viimeksi kirjoitin. Lähes vuosi sitten lupailin palaavani blogin pitämisen pariin (noin viidettäsadatta kertaa), mutta kuinkas siinä kävikään...

Nyt kuitenkin elämäntilanteeni on sillä mallilla, että voisin lupaukseni pitääkin. Valmistuin lukiosta, ja pääsin heti suoraa ensimmäisellä yrittämällä yliopistoon. Muutto Jyväskylään lähenee, ja aikaa Helsingissä on jäljellä enää muutama viikko. Kaupungin vaihto on myös syy siihen, miksi mieleni palasi jälleen kerran bloggaamisen pariin. Olen pakannut koko kirjahyllyni sisällön laatikoihin ja kuljettanut niitä 300 km pohjoisemmaksi. Niitä laatikoita kanniskellessa on tullut useammin kuin kerran kyseenalaistettua kirjojen ostamisen järkevyys. Sen takia, tavoitteeni tulee olemaan jokaisen omistamani kirjan lukeminen. Ja tätä projektia päätin alkaa dokumentoimaan kuolleeseen kirjablogiini. Arvostelujen lisäksi yritän panostaa myös muuhun kirjalliseen bloggaamiseen, oli kyseessä sitten uudet kirjahankinnat tai lukuhaasteet/-maratonit.

Blogin juuria kunnioittaakseni tulen pitäytymään vanhassa, hyväksi todetussa nimessä Sivujen välissä. Papereissani sekä mielessäni blogin työnimi on kuitenkin Sivujen välissä 2.0
       Tällä kertaa tarkoitukseni olisi heittäytyä vakavammalla otteella blogin pitämiseen. Kun alkuperäinen blogini syntyi, se oli yhdeksättä luokkaa aloittelevan hetken mielijohde. En tiennyt sosiaalisesta mediasta saati sitten bloggaamisesta tuon taivaallista. Nyt yli neljä vuotta myöhemmin kokemusta on karttunut. Toivottavasti tämä blogin pitäminen tällä kertaa onnistuisi. Luultavasti tämä tulee olemaan viimeinen yritykseni elvyttää blogiuraani, joten sormet ristissä toivotaan, että tällä kertaa onnistaisi. Mainittakoon vielä, että päätin säilyttää blogini luetuimmat postukset ihan vain tunnearvon nimissä.

Blogi on tällä hetkellä vielä hieman uudistusten alla, mutta pyrin aloittelemaan aktiivisen bloggaamisen syyskuun alusta, kunhan pääsen asettumaan uuden kirjahyllyni ääreen.

Follow my blog with Bloglovin