tiistai 28. helmikuuta 2017

Helmikuu & maaliskuun suunnitelmat

Helmikuu on vihdoin ohi. Vuoden lyhyimmäksi kuukaudeksi menneet 28 päivää ovat tuntuneet vähintään kuudelta viikolta, vaikka viime aikoina ei ole tapahtunut mitenkään erityisen paljon mitään. Ei blogiin liittyvistä tapahtumista mainitsemisen arvoisia asioita ovat esimerkiksi Oscareiden katsominen tämän viikon alussa, Skamin katsominen kahdessa päivässä sekä elokuvat Lion ja Tom of Finland, joita molempia voin lämpimästi suositella.

Blogin puolella tuntuu asioita kertyneen enemmän tekemättömien listalle, kun tehtyjen. Näkyvimpänä muutoksena päätin muuttaa ulkoasua hieman, ja samalla päivittelin blogin sivuja (jotka löytyy vasemmasta sivupalkista nykyään). Tammikuun rästibloggaukset sain hoidettua pois alta, mutta lukuinnostani johtuen uusia tuli tuplasti enemmän lisää. Onnellisena voin kuitenkin sanoa olevani jo nyt yli puolessa välissä Godreadsin vuoden lukutavoitteesta.

Viime aikoina olen ollut jumissa bloggauksien kanssa, ja tuntuu siltä, ettei postaukset kirjoista ole kovin laadukkaita, ja ettei minulla ole oikeastaan enää mitään uutta sanomista mistään lukemistani teoksista. Maaliskuussa on siis luultavammin luvassa enemmän useamman kirjan postauksia ja pohdintoja. Suunnitelmissa on myös feministiaiheuksia postauksia, sillä Sirrin feministinen lukuhaaste päättyy tässä kuussa, ja minulla on vielä vaikka kuinka paljon erilaisia ideoita siihen liittyen.

Kuukauden luetut:
Suomen historia, Petri Tamminen
Oma huone, Virginia Woolf
Helkavirsiä (sarjakuva), Petri Hiltunen
Vader's Little Princess (sarjakuva), Jeffrey Brown
Darth Vader and Son (sarjakuva), Jeffrey Brown
Everyone Brave is Forgiven, Chris Cleave
Fantastic Beasts and Where to Find Them: The Original Screenplay, J.K. Rowling
Sanantuojat, Sylvia Plath
Hello, Goodbye and Everything in Between, Jennifer E. Smith
By Your Side, Kasie West
Handmaid's Tale, Margaret Awtood
The Fill-in Boyfriend, Kasie West
P.S. I Like You, Kasie West
+ Maaliskuulle loppuun luettavaksi jäi:
The Unexpected Everything, Morgan Matson
Spoon River Antologia, Edgar Lee Masters
Orlando, Virginia Woolf
Tummien perhosten koti, Leena Lander

Tammikuun koonnissa päädyin siihen, että käsittelen haasteita ainoastaan näin kuukauden koonneissa, koska yhtenäinen linja on aina paras linja. Lisäksi haasteiden etenemistä voi seurata täällä.
Helmikuussa osallituin Handen järjestämään ystävänpäivän lukumaratoniin, feministiseen lukuhaasteeseen luin kaksi kirjaa ja runohaasteeseen yhden.
Helmet-lukuhaasteesta luin seuraavat kohdat:
  • Kirjassa on monta kertojaa (Sodassa ja rakkaudessa)
  • Suomen historiasta kertova kirja (Suomen historia)
  • Kirjan kansi on mielestäsi kaunis (Fantastic Beasts and Where to Find Them...)
  • Ulkomaalaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja (Handmaid's Tale)
  • Yhdenpäivänromaani (Hello, Goodbye and Everything in Between)
  • Käännökirja (Sanatuojat)
  • Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan (The Fill-in Boyfriend)
  • Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempää (Oma huone)
  • Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta (Handmaid's Tale)
  • Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit (Handmaid's Tale)

Joten Helmetin haasteesta on luettu nyt 19/50 kohtaa.

Maaliskuulle en uskalla asettaa muita lukutavoitteita, kuin noiden keskeneräisten kirjojen loppuun lukeminen. Minulla on tasan kuukausi kandin työni esittelykertaan, ja 24 päivää aikaa palauttaa se, joten on hyvin todennäköistä, että seuraavan kuukauden aikana pääasiallinen kirjallisuus, mitä luen liittyy elinkeinovapauteen ja työntekoon 1800-luvun lopulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti