torstai 19. tammikuuta 2017

Minna Rytisalo: Lempi

Luin niin paljon hyvää Lempistä viime syksynä ympäri kirjablogeja. Kirjamessuilla kuljin varmaan kolme kertaa kyseinen kirja kädessä eri osastoilla ja mietin, ostaisinko sen luettavakseni. Näin mielessäni kaikkien hyvät arviot, mutten lopulta uskaltanut sijoittaa rahaa tähän kirjaan, koska pelkäsin etten pitäisi siitä. Joululoman päätteksi päätin ottaa riskin, ja kuuntelin Lempin äänikirjana.

* * * * *
Kuka on Lempi? Mitä on lempi? Lapin sota pyöräyttää ihmisten elämät kuin ruletissa. Viljami joutuu jättämään vastavihityn vaimonsa piikatytön kanssa kaksin kotiin ja lähtemään rintamalle. Kaikkien on uskallettava lähteä, tartuttava tilaisuuteen ja elettävä hetkessä tehtyjen päätösten kanssa. Rakkaus kannattelee, tuhoaa ja muuttuu syyllisyydeksi. 
- - Lempi on kolmen henkilön todistus Lapin sodan aikaisesta perhetragediasta. Romaani osoittaa, miten emme koskaan näe toisiamme kokonaisina – meidän tarinamme sivuhenkilöt ovat pääosassa omassa elämässään.

 Ensimmäinen asia, mitä kirjoitin lukupäiväkirjaan Lempin aloitettuani oli "pelottaa". Ei sen takia, että kirja olisi pelottava, vaan sen takia, että minulla oli paineita siitä, etten pitäisi kirjasta (alkaa tuntua, että tämä on ihan yleinen teema jokaisen lukemani kirjan kohdalla, mutta se pitää aina silti mainita). Kaiken hehkutuksen jälkeen, pelkäsin, että joutuisin Mielikuvituspoikaystävän ja post alfan tavoin pettymään.

Onneksi en. Lempi räjäytti tajuntani. En tiedä edes mitä siitä voisi sanoa sellaista, mitä ei ole vielä sanottu. Voisin vain ottaa suoria lainauksia lukupäiväkirjastani ("Siis. Niin. Hyvä."), koska olen edelleen aivan sanaton tämän kirjan suhteen. Mitä ei käy kovin usein.

Rytisalo kirjoittaa uskomattoman kaunista kieltä, joka herättää tunteita ja vahvoja mielikuvia kirjan hahmoista. Miten eri tavalla eri ihmiset näkevätkään yhden henkilön, ja miten kohtalot kietoutuvat toistensa ympärille ihan tahattomastikin. Heti kun oli ehtinyt mielessään luomaan yhden version kirjan nimihenkilöstä, seuraava osa kirjasta murskaa sen täysin. Kaiken kuvailun keskellä kirjan juoni kulkee täydellistä vauhtia. Kun luulee tietävänsä miten koko tarina päättyy, uusi käänne sekoittaa koko pakan, ja joutuu arvioimaan tilanteen uudelleen.

Erityisesti rakastuin kirjan ensimmäiseen osaan, joka on Viljamin kertoma. Kaikki siinä on jotenkin äärimmäisen viehättävää, ja muistaakseni kuuntelinkin juuri sen osuuden yhdeltä istumalta. Kun toisessa osassa paljastuu hienoinen plot twist, sitä alkaa kyseenalaistamaan kaiken, ja kirja pitää saada päätökseen mahdollisimman nopeasti, jotta totuus paljastuisi mahdollisimman nopeasti.

Lempi ylitti kaikki odotukseni, ja se on varmasti yksi parhaista "aikuisten"kirjoista, joita olen koskaan lukenut. Tapahtumapaikka ja -aika toimivat, samoin jokainen hahmo. Rytisalon kirjoitustyyli on uskomattoman kaunista, ja vaikka kuvailua on paljon, sitä ei mielestäni ole liikaa. Kirjasta on kirjoitettu niin paljon ylistyssanoja, etten tiedä antaako mielipiteeni enää yhtään uutta sisältöä aiheeseen liittyen... Siitä huolimatta suosittelen lämpimästi!

* * * * *
XXXXX
Julkaisuvuosi 2016
Kustantaja Gummerus
Kuunneltu äänikirjana
Suomeksi
234 sivua (5h 44min)
Lainaus Gummerus, kuva Bookbeat

6 kommenttia:

  1. Luin itsekin Lempin viime viikolla. Oli paljon ennakko-odotuksia sodan ja kauniiksi kehutun kielen takia ja pelkäsin myös etten pidä siitä. Vähän olen jo luonnostellut postausta ja samoja juttuja pyörinyt mielessä. Yllätyin todella kovasti miten paljon tykästyin. En osaa sanoa kenen osuudesta pidin eniten, Viljamin osa oli vielä sellainen, etten oikein tiennyt mitä odottaa kirjalta. Toinen kertoja käänsi suunnan. Mahtava kirja kyllä.
    Tiia

    VastaaPoista
  2. Tunnistan tuon "pelottaa" olotilan. Kun on kyse sellaisesta kirjasta jota on hehkutettu ympäri kirjamaailmaa ja kirjablogeja, niin sitten sitä miettii että "tästähän on pakko pitää" vaikkei oikeasti ole. Mutta ihanaa että Lempi kolahti sinullekin!

    Lukuisaa viikonloppua Hanna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla, että muutkin ovat tuttuja tämän tunteen kanssa! Hyvää ja kirjojen täyteistä viikonloppua sinullekin :)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  3. Minuakin hieman pelotti Lempiä aloittaessani, ja rakastuin kirjaan heti alussa. Upea, vahva teos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ennakkohypetykset aina aiheuttaa vähän huolta, koska usein uskoo, että kirja on myös omaan mieleen, mutta sitten joutuu pettymään.

      Poista