perjantai 28. lokakuuta 2016

Helsingin kirjamessut: Ensimmäinen messupäivä

Kirjamessupäivä 1/3 on nyt paketoitu, ja omaksi ilokseni sain postauksenkin siitä kirjoitettua tämän päivän aikana. Tämän jälkeen luvassa siis vielä ainakin kaksi messutekstiä lisää, ja jos kirjoja tulee hankittua liikaa, niistä luvassa oma kuvapainotteinen postaus joko sunnuntaina tai maanantaina.

Tarkoitukseni oli alunperin kirjoittaa jotain alkufiilistelypostausta, mutta alkufiiliksiä ei juuri ollut koulukiireiden ja yleisen saamattomuuden takia. Aamun ajatuksena oli, että jännittää lähteä messuilemaan näin bloggarina. Messulehteen tutustumatta, ja aikataulusta kaikinpuolin myöhässä lähdin suuntaamaan kohti Messukeskusta vähän ennen kolmea. Ilmainen parkkipaikka pelasti päiväni, sillä julkisilla olisi kulunut vähintään puoli tuntia pidempää.

Ensimmäisen messupäiväni olin pyhittänyt päämäärättömälle vaeltelulle. Heti sisälle päästyäni (harhailin hetken naulakkoa etsiessä, mutta sitä ei lasketa) istahdin hylättynä löydetyn messulehden kanssa KirjaKallion lavalle kuuntelemaan keskustelua sarjakuvista. Todellisuudessa pidin kuitenkin sometaukoa, ja bongailin kiinnostavimpia keskusteluja. KirjaKallion menoa katsellessa oli hauska myös fiilistellä omia muistoja kyseisestä projektista. Tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus, vaikka todellisuudessa välissä on ollut ainoastaan yhdet messut.

Oikeastaan aika vahingossa eksyin Boknäsin osastolle, kun lähdin suunnistamaan KirjaKalliolta eteenpäin. Siellä pääsin tapaamaan ensimmäistä kertaa ikinä bloggarikollegoita. Oli hauska yhdistellä naamoja blogeihin!

Kirjoja lähti kotiin mukanani kaksi kappaletta. Mitään erityistä hankintalistaa minulla ei näille messuille ole, mutta tänäänkin löytyi monta kiinnostavaa teosta, joiden hankintaa kyllä ehdottomasti harkitsen. Esittelen teokset kuitenkin vasta sunnuntain postauksessa, ihan jo vaan siksi, että tajuaisi miten paljon on taas mennyt käyttämään rahaa. Pitää yrittää säilyttää kontrolli, sillä en haluaisi Jyväskylään alkaa raahaamaan kovin monen kilon lisäpainoa.

Huomiselle suunnitelmia ei juurikaan vielä ole, mutta eiköhän messulehteä tule silmäiltyä vielä tässä illan mittaa. Voi olla, että päivittelen vielä tulevia suunnitelmia tähän postaukseen.
Tulkaahan vetäisemään hihasta jos satutte ohi kulkemaan, itse en välttämättä tunnista, saatika sitten huomaa!

Akateemisessa oli ehkä maailman kauneimpia englannin kielisiä kirjoja. Nyt täytyy yrittää kerätä kaikki itsekurin rippeet, etten osta mitään pelkästään kansien perusteella

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti